keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ammattiopisto Tavastian Kone-ja tuotantotekniikka oli esittäytymässä kauppakeskus Goodmanis

Hei!


Tiistai 29.11.2016

Mikä oli tiistain aihe? 

- Aiheena oli teknologia ja virallinen nimitys päivälle löytyy se oli valtakunnallinen teknologia tiistai.

Missä olimme esittäytymässä?

- Paikkana toimi Hämeenlinnassa sijaitseva kauppakeskus Goodman.

Ketä oli esittäytymässä?

- Esittäytymässä oli Ammattiopisto Tavastialta kone-ja tuotantotekniikka ja mukanamme oli HAMK omana ryhmänä mutta samalla pisteellä.

Paljon oli porukkaa edustamassa Ammattiopisto Tavastiaa?

- Meitä oli varmaankin kaiken kaikkiaan 6 oppilasta koneistus-ja hitsaus puolelta + 3 henkilökuntaa kuuluvaa työntekijää.

Mitä esittelimme?

- Esittelimme kone-ja tuotantotekniikkaa sekä meillä oli 3D-tulostin mukana siellä ja tulostimme sillä. Löytyi vesileikkurilla leikattuja joulukuusia, oli koneistettuja metalliosia ja tais olla alumiininen yksi tehty kappale. Video tykiltä tykitimme valkokankaalle videon jossa simuloitiin jyrsittävä kappale. Goodmanin isolta valotaululta näkyi video myös.

Mitä muuta siellä oli?

- Ensinnäkin siellä oli kaksi erilaista Instagram kilpailua. Toinen oli vain Ammattiopisto Tavastian ja taas toinen oli valtakunnallinen.

Paljonko oli kävijämäärä pisteellä?

- Kyllä niitä kävijöitä kävi ja minun mielestä olisi voinut käydä enemmänkin. Pisteellämme kävi kaiken ikäistä porukkaa mielenkiinnosta katselemassa.

Omasta mielestä onnistui tämä esittely hyvin vaikka olinkin näin valmistuneen oppilaan roolissa. Iso kiitos Ammattiopisto Tavastian kone-ja tuotantotekniikka että sain olla osa tämmöistä päivää.












Eilen tiistaina 29.11.2016 Ammattiopisto Tavastian Kone-ja tuotantotekniikka Htec solun avaus.

Hei!


Tiistaina 29.11.2016  Ammattiopisto Tavastiassa vietimme virallisesti Htec (Haas Technical Education Center) avajaisia. 

Kello 10.00 suunnilleen aloitettiin mutta tätä ennen viellä vähän pistettiin hallissa aluetta kuntoon jossa pidimme tämän tilaisuuden. Tähän hallin kuntoon pistämiseen kuului (esimerkiksi: Haas CNC-työstökoneen laitto lämmitys ajoon ja sitten 3D-mittalaitteen käynnistys ja 3D-tulostin tulostamaan. 

Koulussamme tarjoilijaksi tai en ole varma oliko tarjoilijoiksi opiskelemassa olevia oppilaita mutta kumminkin ne toivat pientä purtavaa ja juotavaa tilaisuuteen. 

Virallinen tilaisuus aloitettiin puheella koulumme johtoportaasta ja hänen jälkeen puhui (HTEC/ Educational Partnership Coorninator Belgiasta  ja tuossa Haas CNC-oppimisympäristö alueen edessä oli punainen nauha joka sitten leikattiin ja tätä oli leikkaamassa (HTEC /Educational Partnership Coorninator ja oli siinä viellä toinen nauhan leikkaaja kanssa.  Paikalla oli alamme henkilökuntaa ja koulumme johtoryhmää. Oli näytös ajoa Haas CNC-työstökoneella ja sitten oli sitä 3D-tulostus juttua ja 3D-mittalaite juttua ja skanneri juttua.  Näytimme  alaa muutenkin vieraille laajemmin tilaisuuden loputtua. 

Itse kannoin nauhan leikkaajille sakset. Pääsin juttelemaan blogistani Belgiasta tulleelle HTEC edustajalle ja myös näytin blogiani hänelle ja juttelimme Haas F1tiimistä ja muutenkin Haas jutuista mitä kaikea Haas juttua itseltäni löytyy. Hän kysyi blogini näyttökertoja ja niitä on yli 12900 kpl. Ja päivän päätteeksi laitoin hänelle linkin blogiini.

Kello 14.00 suuntana oli Hämeenlinnassa sijaitseva kauppakeskus Goodman siitä lisää seuraavassa postauksessa.